Olen hyvän lasten ja nuorten kasvun ja oppimisen puolella. Mielestäni päätöksenteossa tulee edistää alle 3-vuotiaiden lasten kotihoitoa, varhaiskasvatuksen henkilöstön hyvinvointia ja pysyvyyttä ja kaksivuotista esiopetusta ja nuorten mielenterveyttä.

Kotihoidontuki on keskeinen osa perheiden tukemista. Ohjelman mukaan kotihoidontuki on tarkoitettu perheille, joissa toinen vanhempi hoitaa lasta kotona työelämän ulkopuolella. Tuki jakautuu hoitorahaan ja hoitolisään, jotka määräytyvät perheen tulojen ja koon mukaan. Mielestäni kotihoidontuen tasoa tulisi nostaa. Tavoitteena tulee olla, että...

Olen saanut vaalityössäni paljon kysymyksiä lasten ja perheiden hyvinvoinnista, kasvatuksesta ja koulutuksesta. Koska asia koetaan erittäin tärkeäksi, niin vastaan niihin äänestyspäätöksesi tueksi. Kannustan sinua käyttämään äänioikeuttasi sunnuntaina 13.4.2024. Jokainen ääni on tärkeä, koska kuntavaaleissa päätetään juuri sinun ja perheesi...

Maahanmuuttajien määrä on kasvanut Suomessa tasaisesti 90-luvulta lähtien. Vuonna 1990 kaikkien ulkomailla syntyneiden osuus Suomen väestöstä oli vain 0,5 prosenttia, kun vuoteen 2025 mennessä luku oli noussut 11 prosenttiin.

Mariella on unelma. Hän on ottanut talteen lehdessä olleen henkilöstöpalveluyrityksen rekrytointi-ilmoituksen, jossa kerrotaan houkuttelevasta mahdollisuudesta lähteä Suomeen opiskelemaan lähihoitajaksi. Luvassa olisi varma työpaikka ja hänelle maksettaisiin palkkaa jo opiskeluaikana. Marie päätti soittaa seuraavana päivänä ilmoituksessa olevalle...

Tekoälyn mahdollisuudet ja haasteet koulutukjsessa
Tekoälyn nopea kehitys ja sen yleistyminen opetuksessa herättää niin innostusta kuin huoliakin. Opetus- ja kulttuuriministeriön ja Opetushallituksen yhteisesti laatima Tekoäly varhaiskasvatuksessa ja koulutuksessa - lainsäädäntö ja suositukset -materiaali ohjaa koulutuksenjärjestäjiä vastuulliseen...