Neljä viidestä pyöräilijästä  kokee, että autoilijat ohittavat  vaarallisen läheltä.

11.04.2025

Espoon demarit korostavat liikennepolitiikassaan kevyen liikenteen, kuten kävelyn ja pyöräilyn, edistämistä. Heidän tavoitteenaan on vähentää yksityisautoilua ja lisätä joukkoliikennettä, kävelyä ja pyöräilyä. 

Kuntavaaliehdokkaana olen erityisesti huolissani kevyen liikenteen väylien turvallisuudesta ja riittävyydestä.Mielestäni kaavoituksessa tulisi huomioida erilliset pyöräily- ja jalankulkuväylät, jotta eri käyttäjäryhmät voivat liikkua turvallisesti omilla väylillään. Lisäksi talvikunnossapitoon tulisi panostaa, jotta pyöräily olisi mahdollista ja turvallista ympäri vuoden.

Haasttattelemani asukkaat ovat kiinnittäneet huomiota myös sähköpotkulautojen käyttöön ja turvallisuuteen. Kannatan sääntöjen asettamista sähköpotkulautojen käyttöön, erityisesti vilkkaissa kaupunkialueilla, turvallisuuden parantamiseksi.

Liikenneturvan kyselyn mukaan valtaosa vastaajista kokee, että pyöräilijöitä ohitetaan maantiellä usein liian läheltä ja kovalla nopeudella. 

Keväisten säiden myötä pyöräilijat ovat taas ilmestyneet katukuvaan ja maanteiden varsille. Espoossa muun muassa Kunnarlantiellä Bodom-järven ympäri pyöräilevien määrä kasvaa jatkuvasti. Pohjoisen suuntaan kevyen liikenteen väylä päättyy Automuseon kohdalla, mikä vaatii autoilijoilta erityistä tarkkaavaisuutta ja turvallisten pyöräilijöiden ohitustapojen noudattamista.

Ohitus tulisi tehdä viereiseltä kaistalta ja vain, jos paikka on turvallinen. Ajoneuvon koko ja nopeus vaikuttavat turvalliseen etäisyyteen – pelkkä ilmavirta voi horjuttaa pyöräilijää. Vastuu turvallisesta ohituksesta on aina ohittajalla!

Tuloksia kyselystä

Mitä mieltä olet seuraavista väittämistä koskien tilanteita ja paikkoja, joissa maantiellä ei ole piennarta ja pyöräilijä ajaa ajoradalla? Kaikki vastaajat, N=1000.

Mitä mieltä olet seuraavista väittämistä koskien tilanteita ja paikkoja, joissa maantiellä ei ole piennarta ja pyöräilijä ajaa ajoradalla? Autoilevat vastaajat, N=763.

Vaarallisen ohittamisen syiksi mainittiin vaaran vähättely, sujuvuuden tavoittelu ja tottumus. Tarvitaan käyttäytymisen muutosta: jos ohituspaikka ei ole heti saatavilla, tulee jäädä turvallisesti pyöräilijän taakse sen sijaan, että ohitetaan riskillä.

Liian läheltä ohittavat autot ovat merkittävä turvallisuusriski pyöräilijöille. Kansalaisaloitteen tekijät vaativat, että Suomeen säädetään lakiin selkeä minimiohitusetäisyys: 1,5 metriä. Tämä parantaisi liikenneturvallisuutta, edistäisi pyöräilyä ja tukisi kansanterveyttä sekä ilmastotavoitteita. 

Allekirjoita kansalaisaloite tästä.