Nyt, jos koskaan, tarvitaan kuntavaaleissa sinun äänesi reilumman Espoon puolesta
06.04.2025


Näiden asioiden eteen aion tehdä työtä Espoon kunnanavaltuustossa

Lapsiperheiden palvelut
- oma terveydenhoitaja äitiys- ja lastenneuvolaan, jotta lapsen kasvun ja kehityksen seuranta ja vanhemmuuden tukeminen toteutuvat yksilöllisesti
- alle 3-vuotiaiden lasten kotihoidon tuki progressiivisesti siten, että perheet voivat aidosti valita kotihoidon tai päivähoidon välillä
- perhekahvilatoiminta
2-vuotiaille kerhot julkisen, kolmannen ja yksityisen sektorin yhteistyössä.

Yli 3-vuotias kaipaa kavereita leikkiin ja oppii sosiaalisia taitoja ryhmässä
- kolmesta ikävuodesta ylöspäin varhaiskasvatus kaikille lapsille
- mieluummin pienempiä päiväkoteja lähipalveluina kuin jättikokoisia satojen lasten päiväkoteja keskitettyinä palveluina
- henkilöstömitoitusta ei tule pienentää
- esiopetus 1 - 2 -vuotiseksi lapsen yksilöllisen tarpeen mukaan
- riittävä alkuopetuksessa tarvittava suomen kielitaito.

Peruskoulusta ilo oppia ja omat vahvuudet esiin
- turvallisen tilan periaatteet käyttöön kaikissa kouluissa
- pienennetään alkuopetuksen vuosiluokkien ryhmäkoko enintään 20 oppilaaseen ja varmistetaan riittävä aikuisten määrä kouluissa ja koulumatkoilla
- mobiililaitteiden oppimisen kannalta tarkoituksen mukainen käyttö
- turvataan oppimisen yksilöllinen ohjaus ja tuki
- nuorten mielenterveyden edistäminen, ongelmien varhainen hoitaminen ja päihteidenkäytön ennaltaehkäisy ovat avaimia siihen, että kaikki pysyvät mukana.

Toisen asteen opintojen monipuoliset vaihtoehdot
- tuetaan nuoren omia mielenkiinnon kohteita ja vahvuuksia ja omia toiveita yläkoulun opinto-ohjauksessa
- tarjotaan ajantasaista ja kattavaa tietoa lukiosta ja ammatillisesta koulutuksesta
- annetaan nuorelle aikaa löytää oma toiveammattinsa ja tarjotaan yksilöllistä opiskelu- ja uraohjausta.

Jatkuvasti oppiva Espoo
- aikuiskoulutustuen ja vuorotteluvapaan palauttaminen, koska tulevaisuuden työelämä edellyttää osaamisen jatkuvaa päivittämistä
- ei umpiperiä aiempien tutkintojen perusteella, työn tekeminen muuttuu nopeassa tahdissa, aiempia ammatteja katoaa kokonaan ja uudenlaisia syntyy tilalle
- alanvaihto mahdolliseksi uudelleen kouluttautumalla.

Esteetön ja saavutettava Espoo
- Espooseen ovat tervetulleita kaikki ihmiset ikään, sukupuoleen, etniseen taustaan tai seksuaaliseen suuntautumiseen riippumatta.
- moniarvoisuuden tulee näkyä yhtenä palvelujen tarjontaa ohjaavana periaatteena
- monikulttuurisuus nähdään kaupunkikuvaa rikastavana arvona
- kaikki Espoon julkiset palvelut, tilat ja tilaisuudet ovat esteettömiä ja saavutettavia.

Ikääntyneiden Espoo
- ikääntyneet ovat elinvoimaa lisäävä voimavara Espoossa, siksi tarvitaan olosuhteet heidän aktiiviselle kansalaisuudelle, tarvitaan esimerkiksi maksuttomia tiloja vapaaehtois- ja järjestötoiminnan mahdollistamiseksi
- moni eläkkeellä olisi innokas tekemään osa-aikasta työtä, hyödynnetään heidän hiljainen tietonsa ja monipuolinen osaaminen, joka ei ole hävinnyt mihinkään eläkkeelle jäämisen yhteydessä
- neuvolatoiminta tukemaan ikääntyneiden toimintakykyä ja itsenäistä asumista
- liikkuvat palvelut lähipalvelujen turvaamiseksi haja-asutusalueille
- yksinäisyyden lievittäminen ja omais- ja kotihoidon turvaaminen lisäämään ikääntyneiden elämänlaatua
- oikeaan aikaan ja oikeissa paikoissa tarjottavat sosiaali- ja terveyspalvelut yhteistyössä kunnan ja hyvinvointialueen kanssa tuovat huomattavia säästöjä kuntataloudelle.

Liikuntamahdollisuudet
- kiinnitetään huomiota liikuntapalveluiden tarjontaan kaikilla Espoon maantieteellisillä alueilla
- alennetaan liikunnan harrastamisen kustannuksia.

Sujuva liikkuminen
- kohdellaan espoolaisia yhdenvertaisesti joukkoliikenteessä ja parannetaan syöttöliikennettä haja-asutusalueilta runko- ja raideliikenteeseen.