Oppimistulokset nousuun Espoossa
10.04.2025
Olen saanut vaalityössäni paljon kysymyksiä lasten ja perheiden hyvinvoinnista, kasvatuksesta ja koulutuksesta. Koska asia koetaan erittäin tärkeäksi, niin vastaan niihin äänestyspäätöksesi tueksi. Kannustan sinua käyttämään äänioikeuttasi sunnuntaina 13.4.2024. Jokainen ääni on tärkeä, koska kuntavaaleissa päätetään juuri sinun ja perheesi lähipalveluista.
Miten näen varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen roolin osana koulupolkua?

Kasvua ja oppimista tukeva varhaiskasvatus ja esiopetus on oltava kaikkien saatavilla, ja niiden pitää muodostaa saumaton jatkumo perusopetukseen.
Jokaisella lapsella on oikeus varhaiskasvatukseen asuinpaikasta riippumatta, eriarvoistumista ehkäistään varhain. Oppiminen perustuu leikkimiseen ja tutkimiseen.
Ulkoilu, liikkuminen, luonto- ja taide-elämykset korostuvat päiväkodin toiminnassa.
Varhaiskasvatuksen ryhmäkokoja ei kasvateta. Vältetään rakentamasta jättikokoisia satojen lasten päiväkoteja.
Esiopetus muutetaan kaksivuotiseksi, jotta lapset saavat mahdollisimman hyvät valmiudet koulunaloitukseen. Suomea toisena kielenä puhuvien lasten kielitaitoa vahvistetaan. Kun siirtymä esiopetuksesta kouluun tehdään yhdessä saattaen vaihtamalla, lapsi kokee olonsa turvalliseksi ja valmiiksi koulun alkaessa.
Miten huolehdin siitä, että päiväkodit ja koulut ovat turvallisia?

Päiväkodeissa ja kouluissa täytyy olla riittävästi turvallisia ja osaavia aikuisia.
Se tarkoittaa käytännössä riittävää määrää opettajia, koulunkäynninohjaajia ja erityisopettajia. Lisäksi henkilöstöllä pitää olla koulutusta esimerkiksi kiusaamiseen puuttumisessa ja lasten tunnetaitojen tukemisessa.
Miten tunne- ja vuorovaikutustaitoja opetetaan käytännössä?

Tunne- ja vuorovaikutustaitoja on opetettava varhaiskasvatuksesta lähtien ja kaikilla koulutustasoilla.
Esimerkiksi varhaiskasvatuksessa voidaan käyttää Tunne- ja turvataitokasvatusta, ja kouluissa voidaan ottaa käyttöön säännölliset tunnetaitotunnit. Tärkeää on myös, että koko henkilöstö puhuu samaa kieltä näistä taidoista ja tukee lasten sosiaalista kasvua johdonmukaisesti.
Miksi laadukas opetus ja koulutus ovat minulle niin tärkeitä?

Haluan pitää kiinni laadukkaasta opetuksesta ja koulutuksesta, koska ne luovat pohjan lasten ja nuorten tulevaisuudelle. Koulujen ja oppilaitosten on oltava rauhallisia ja turvallisia paikkoja oppia sekä työskennellä.
Opetusryhmän koko saa olla maksimissaan 20 oppilasta.
Toiveeni on, että jokainen lapsi löytää koulussa omat vahvuutensa ja itselle luontevat tavat oppia. Hyvä itsetunto ja myönteinen käsitys omasta osaamisesta syntyy oppimisen ilon ja onnistumiskokemusten kautta.
Järjestämällä rauhallisia oppimisympäristöjä varmistetaan, että oppilaat voivat keskittyä oppimiseen ja opettajat työntekoon ilman häiriöitä opetushenkilöstön hyvinvoinnista, koulurakennusten kunnosta.
Oppituntien aikana kännykät ovat käytössä ainoastaan silloin, kun niitä hyödynnetään esimerkiksi tiedonhakuun. Välitunneilla kännyköitä saa käyttää, mutta välituntivalvojat kannustavat oppilaita liikkumaan.
Yläkoulussa edistetään nuorten psyykkistä hyvinvointia ja päihteettömyyttä. Varhainen puuttuminen jo yhteistyö huoltajien kanssa ovat osa koulun kasvatustehtävää. Oppilashuollon kanssa tehdään tiivistä moniammatillista yhteistyötä.
Opetushenkilöstön työhyvinvoinnista, koulurakennusten kunnosta, tilojen riittävyydestä ja käytettävyydestä ja erityisesti sisäilmasta on pidettävä huolta.